PILATES
Ohjaamillani pilatestunneilla pyrin aina siihen, että tunnit ovat selkeitä ja auttavat osallistujaa löytämään kehonsa ja sen toiminnan turvallisesti uudelleen. Tunneillani yhdistän fysioterapeuttisen tietämykseni lisäksi kaiken sen, mitä olen oivaltanut kehon toiminnasta. Käytän paljon myös manuaalista ohjausta. Kosketuksen kautta keho ohjautuu usein paremmin asentoon, jonka olemme saattaneet hukata tai unohtaa. Yhdessä voimme löytää kehollesi tasapainoisemman tavan olla ja toimia.
Tunneillani kiinnitän huomiota keskittymiseen ja hengittämiseen, joita pidän pilateksen tärkeimpinä pääperiaatteina. Keskittymistä tarvitaan, jotta voimme syventyä tuntemaan kehon hallinnan ja liikkeet. Onko kehossani puolieroja? Onko toinen puoli kehostani vahvempi tai liikkuvampi? Hallitsenko kenties toisen puolen paremmin kuin toisen? Muuttuuko kehoni tasapainoisemmaksi, kun harjoittelen säännöllisesti? Rauhallinen pilates-hengitys tukee keskittymistä ja kehon hallintaa. Hengityksen avulla pystymme parantamaan myös rintakehän liikkuvuutta.
Pilatestaustaani on vaikuttanut suuresti se, että oma kehoni on ollut aivan kiertynyt ja epäsymmetrinen. Taustalla on ollut monia syitä. Pilates auttoi minua hahmottamaan näitä epäkohtia ja harjoitteilla kehoni epäsymmetrisyys väheni huomattavasti. Kehon tuntemus ja hallinta paranivat selkeästi. Tästä on ollut todella paljon apua sekä arjen touhuissa että kaikessa liikunnassa. Tarkoitus onkin, että pilateksen hyödyt siirtyvät hiljakseen osaksi arkea ja elämää.
Kehon epätasapaino onkin hyvin yleistä. Tapaturmat, virheasennot ja yksipuolinen kuormitus aiheuttavat kehoon herkästi kipuja ja kireyksiä. Kaikessa viisaudessaan keho kehittää uusia tapoja olla ja toimia, jotta se minimoisi näiden tuomat haitat. Pidemmän päälle ne eivät kuitenkaan ole keholle hyväksi ja ongelmia alkaa syntymään. Pilates on loistava keino päästä lähemmäs kehon tasapainoa!
Sinun ei tarvitse olla notkea tai mestari kehonhallinnassa tullaksesi pilatestunnille! Jokaisen keho on ainutlaatuinen sellaisenaan eikä notkeus ole mikään itseisarvo. Yliliikkuvuus tuo itse asiassa haasteita keholle. Harjoituksen myötä kehosi hyvät puolet auttavat koko kehoa synkronisoitumaan eheämmäksi kokonaisuudeksi. Tule sellaisena kuin olet! <3
Pilatestuntien ohjauspaikka muuttui! Nyt syksyllä ohjaan tunnit ihanassa Studio Tapanilassa os. Vanha Tapanilantie 51. Tunnit ovat tiistaisin klo 17.20-18.20 ja 18.30-19.30. Jälkimmäisessä ryhmässä on vielä pari paikkaa vapaana. Kausi jatkuu aina 17.12 asti. Ota yhteyttä jos kiinnostuit!